Kokemuksia arjesta siitoskollin kanssa

Ennen kuin MinMin-kissala sai alkunsa vuonna 2016, olimme ehtineet elellä ensimmäisen Birmamme Minionin kanssa vuoden verran normaalia lemmikkikissan elämää. Lemmikiksi Minin myös alun perin hankimme, mutta koska Minionista kuoriutui varsin kaunis ja hyväluontoinen Birma, aloin selvittämään kasvatukseen liittyviä käytännön asioita ja pohtimaan riittäisivätkö rahkeet töiden ohella kissanpentujen kasvattamiseen. Lisäksi vaakakupissa painoivat kissan hyvät sukujuuret, joita oltiin vahvistettu ulkomailta tuoduilla Birma-geeneillä. Päätös kasvattamiseen ryhtymisestä syntyi ja loppu on historiaa.

MinMin-kissalan kaksi pentuetta ovat opettaneet varsin paljon sekä omista kissoistamme että yleisesti kissoista ja niiden hoidosta. Kissan kasvatus on jatkuvaa perehtymistä ja opettelua; varsinkin jos luonto ei ohjaa emoa tarpeeksi tai jotakin muuta yllättävää tapahtuu, on ihmisen puututtava peliin.

Kissan kasvatuksen ensimmäinen mutka tulee vastaan jo mahdollista pentuetta suunniteltaessa, sillä tulevalle emolle on löydettävä sopiva kolli. Kollin valintaa voivat ohjata kasvattajan näkemys tulevan pentueen väristä tai muista tavoiteltavista ulkoisista ominaisuuksista, mutta ennen kaikkea tavoite valita emo ja isä suvullisesti mahdollisimman kaukaa toisistaan. Vertailua ei tehdä vain näiden kahden kissan kesken, vaan se ulottuu sukupuussa pidemmälle – löytyykö kahdesta sukupuusta toistoa, joka pienentää suunnitellun pentueen taustalla olevien geenien monimuotoisuutta. Tämä lisää riskiä muun muassa perinnöllisten sairauksien ilmenemiselle myöhemmillä sukupolvilla.

Jotta rotukissojen geenien monimuotoisuus ja rodun terveys säilyy, olisi tärkeää, että yhä useampia poikakissoja saataisiin siitoskäyttöön pieneksikin ajaksi.

Siitoskolleihin tuntuu kuitenkin liittyvän monia ei-niin-mairittelevia uskomuksia, joiden takia monikaan poikakissan hankkiva perhe ei tule ajatelleeksi kissan mahdollista käyttämistä siitoskissana.

MinMin-kissalan ensimmäiseen pentueeseen syntyi nykyisen pentueen emon lisäksi kaksi poikaa, joista toinen, Masi, on elellyt mukavia kollikissan päiviä omistajiensa Julianan ja Ollin kanssa. Koska en itsekään ole elänyt kollikissan kanssa, pyysin Julia avukseni ja hän ystävällisesti vastasi omiin kokemuksiinsa pohjautuen kysymyksiini arjesta kollikissan kanssa.

Miten ajatus siitoskissan pitämisestä heräsi?

Päätöksen kissan hankinnasta vahvistuttua, muodostui ajatus rotukissan hankkimisesta ensimmäiseksi kissaksemme. Perehtyessäni eri rotuihin ja kissan kasvatukseen, alkoi jalostus kiinnostamaan yhä enemmän. Elämäntilanteemme oli kuitenkin sellainen, että Birman kasvattajaksi ryhtyminen ei tuntunut luontevalta, joten hankkimalla siitosuroksen, pääsisin seuraamaan kissankasvatuksen toista puolta.

Mitä kannattaa huomioida, kun etsii siitoskissaa?

Luontevalta tuntuva ja luotettava yhteistyö kasvattajan kanssa on tärkeää ja poikapentu kannattaa valita kasvattajalta, jonka kanssa tulee juttuun ja ajatukset kissan hoidosta kohtaavat. Vaikka siitoskissa tulisikin uuden perheen omistukseen, kuten meillä, eikä sijoituskissaksi, hyvästä kasvattajasta on apua kinkkisissä tilanteissa. Kasvattaja on myös tukena ja kiinnostunut, miten kasvatilla menee 😊

Millaista on elämä siitoskollin kanssa?

Siitoskollin kanssa eläminen on jopa helpompaa kuin kuvittelin. Olin siinä uskossa, että kissa maukuu yöt ja merkkailee kaikki paikat. Onneksi toisin on ollut ja Masi-poika ei ole koko siitosuransa aikana tehnyt tarpeitaan hiekkalaatikon ulkopuolelle. Merkkailu on Birma-pojilla melko harvinaista, mutta toki näitäkin tapauksia on. Mouruamista toki on, mutta pääsääntöisesti kissa nukkuu yönsä ja niinä aikoina, kun asiaa riittää, korvatulpat ovat auttaneet yöunien kanssa. Masilla mouruaminen on kausittaista ja kissa mouruaa enemmän noin kahden kuukauden sykleissä. Tähän auttaa mielekkään tekemisen järjestäminen kissalle, jolloin huomio kiinnittyy muualle.

Millaisia käytännön asioita siitoskollin omistamiseen liittyy?

Suomen Kissaliiton sivuille on koottu kattavasti ohjeita siitoskissoihin liittyen ja sieltä on ollut kätevää tarkistaa, jos jokin mietityttää. Käytännössä kollin omistaminen ja siitokseen käyttäminen vaatii sopimuksen Suomen Kissaliiton kanssa (siitosuroksen omistajan sopimus) sekä jäsenyyden Suomen Kissaliiton alaisessa järjestössä koko sen ajan, kun kissaa käytetään siitokseen. Sopimuksella ja jäsenyydellä kollin omistaja sitoutuu noudattamaan Kissaliiton sääntöjä. Suomalaiselta kasvattajalta otettu kissa on rekisteröity Suomen Kissaliittoon, joten se ei vaadi erillisiä toimenpiteitä. Lisäksi siitosura vaatii tietyt terveystodistukset, joista Birmoilla pakollisia ovat eläinlääkärin todistus siitokseen käytettävän pojan kivesten laskeutumisesta ja napatyrättömyydestä.

Lisäksi useimmat kasvattajat vaativat kollilta tiedon veriryhmästä ja negatiivisen testituloksen FIV ja FeLV -testeistä ennen siitoskäytöstä sopimista. Netti on tietoa pullollaan ja lisäksi olen tutustunut kissan jalostukseen kirjaston kirjoista. Kissaliitto järjestää myös kasvattajille suunnattua kurssia, joka on hyödyllinen myös siitoskollin omistajille jos aihe kiinnostaa.

Onko tärkeää muodostaa oma näkemys siitoskissan käytöstä?

Myös kollin omistajan on hyvä hieman miettiä raameja, joiden puitteissa haluaa omaa kissaansa käytettävän siitokseen. Meillä oli alusta asti suunnitelmissa, että Masi tekee niin monta pentuetta tai pentua kuin Kissaliiton suositusten mukaisesti voi tehdä. Emme kuitenkaan pohtineet etukäteen kenelle kissaa annetaan käyttöön, vaan sitä mukaan kun kyselyitä on tullut, olen selvittänyt aina tapauskohtaisesti millaiset kasvatusperiaatteet naaraan omistajalla on ja miltä yhteistyö tämän kasvattajan kanssa tuntuu.

Alusta asti päätimme, että Masi vierailee muiden luona (koska on niin rohkea ja meillä niin vähän tilaa).  Tätä olisi myös hyvä pohtia tapauskohtaisesti ja miettiä mikä on paras vaihtoehto juuri sillä hetkellä. Meillä oli yksi astutus, jossa ainoat vaihtoehdot olivat, että tyttö tulee meille tai että Masi menisi junalla kasvattajan luo. Koska Masi ei ollut ennen matkustanut junalla, päädyimme siihen, että paras ratkaisu on tuoda tyttökissa astutettavaksi meille. Astutuksen ajankohta menee aina naaraan ehdoilla, sillä uros on ”aina valmis”, kun taas naarailla otollisin hetki kestää muutaman päivän.

On tärkeää muistaa, että kollinomistajan ei tarvitse suostua jokaiseen kasvattajan pyyntöön kollin käyttämisestä. Kollin omistaja myös itse määrittelee hinnan kollin käytöstä. Pidän tärkeänä, että kasvatus tapahtuu suunnitelmallisesti ja kollin käytöstä sovitaan hyvissä ajoin etukäteen. Näin myös meillä on mahdollisuus varautua siihen, että Masilla on tiedossa reissu tietyn ajan sisällä ja siten meidän ei tarvitse varautua yllättäviin kutsuihin vaan muuta elämää voi rauhassa suunnitella tiedossa olevien tapaamisten ympärillä.

Kuinka paljon aikaa ja vaivaa siitoskissan pitämiseen menee?

Siitoskissan pitäminen ei ole ollut suuri vaiva; jokaisen astutuksen kohdalla olen käynyt muutaman sähköpostikeskustelun ja täyttänyt astutussopimuksen (rasti ruutuun ja allekirjoitus). Naaraan omistaja on aina järjestänyt kuljetuksen, joten siihenkään ei ole mennyt aikaa. Ainoastaan aikataulujen yhteensovittaminen on joskus saattanut tulla omien menojeni päälle.

Me emme ole kahta kertaa lukuun ottamatta käyneet Masin kanssa näyttelyissä. Tämäkään ei siis ole pakollista kissan siitosuran kannalta.

Mitä olisit toivonut tienneesi ennen siitoskissan hankkimista?

Ajattelimme alkuun, että Kissaliiton enimmäissuositus 15 pentua tulee täyteen puolessa vuodessa, jonka jälkeen Masi voitaisiin leikata. Tahti ei ollutkaan ihan näin nopeaa, sillä naaraat määräävät tahdin, jossa kollia käytetään. Masi on nyt 2,5-vuotias ja ollut 1,5 vuotta siitosuroslistalla. Yksi astutus on vielä edessä, jonka jälkeen herra pääsee ansaituille eläkepäiville.

Miksi siitoskissana pitämistä kannattaa harkita, jos hankkii rotukissapojan?

Kannattaa ehdottomasti harkita siitosurosta, mikäli kasvatustoiminta kiinnostaa edes vähän. Hyviin puoliin kuuluu muun muassa siitosuroksen pentueen tapaaminen ❤ Pikkuisena bonuksena pienestä vaivannäöstä kissa myös maksaa itsensä takaisin, joten jos rotukissan hankinta tuntuu hintavalta, niin siitosuroksen hankkiminen on aika kiva tapa saada tuo raha takaisin.

MinMin Mischa etsii vielä kotia!

MinMin-kissalan poikapentu Lila etsii siitoksesta kiinnostunutta kotia!

MinMin-kissalan viidestä pennusta neljälle on löytynyt ihanat lemmikkikodit. Poikapentu Lila, MinMin Mischa, etsii vielä kotia ja kasvattajana olisi hienoa jos pennulle löytyy perhe, jossa se voisi päästä siitoskäyttöön tulevaisuudessa. Pennun käyttäminen näyttelyissä ei ole välttämätöntä, vaikka sukat ovatkin paikallaan. Persoonana pentu Lila on valloittava hurmuri ja varsin rohkea kaveri. Tästä kuoriutuu ihana mammanpoika vielä 😊

Jos Lila-poika kiinnostaa, minuun voi olla yhteydessä sähköpostitse sanni (a) minmin.fi. Vastaan mielelläni kysymyksiin mahdollisesta siitosurasta ja siihen liittyvistä käytännön asioista. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin löytää rakastava koti, sillä siitokseenkin käytettävä kissa on ennen kaikkea rakas ja pitkäaikainen lemmikki tulevassa kodissaan.

Tekstin kuvat ovat vanhoja otoksia pikku-Masista ensimmäistä ja viimeistä kuvaa lukuun ottamatta!