FI*MinMin Miloslav

Tällä viikolla tulee kuluneeksi neljä viikkoa siitä, kun Milo eli Harmaa muutti MinMin-kissalasta loppuelämän kotiinsa. Pentueen keskimmäinen muutti Hämeenlinnan kupeeseen Helmi-birman kaveriksi. Kuvista päätellen kisut viihtyvät hyvin toistensa seurassa :)

Milo syntyi tähän maailmaan melko nopeasti siskonsa perässä kovalla raivolla. Sama temperamentti jatkui ja äänekäs poika olikin pentueen isoin ensimmäiset viisi viikkoa. Mamman erityisen hyysäyksen lopputuloksena Milo oli pennuista viimeinen kiinteään ruokaan ja hiekkalaatikolle oppinut. Onneksi ruoka alkoi maistua ja vessaankin opittiin alun kankeuden jälkeen eikä niitä vahinkoja enää tullut. Myös syliin ottamiseen totuttaminen kesti Milon kohdalla pisimpään ja pieni pentu huusi mamman apuun ihmiskäsiin joutuessaan. Kärsivällisyys kuitenkin kannatti ja lopulta sylissä oli jos ei mukavaa niin ainakin siedettävää. Oikein kelpo kissa tästä pojasta kuoriutui :)

Milo oli pentueen linssilude ja pentu tykkäsi ottaa katsekontaktia ainakin kameran kanssa. Pentueen pelottomin ei lähtenyt karkuun edes imuria, vaan äänekäs hiviö oli ihan tutustumisen arvoinen kaveri.

Meillä Milon paras kaveri oli isosisko My ja kaksikko tapasi nukkua usein yhdessä muiden ollessa pienen hajuraon päässä. Olemme iloisia, että Milolla on uusi kaveri perheessään.

Kiitos Milo, Harmaa, Harmu, että saimme tutustua sinuun. Olit ihana kaveri meille ja olet sitä varmasti myös uudessa perheessäsi.

-Sanni-

4 Replies to “FI*MinMin Miloslav”

  1. Milo, oli ilo tuntea sinut. Hyvää loppuelämää.

  2. Terve! Kaunis kissa sinulla.
    Olen pitkään birmaa tsiigaillut sillä silmällä. Rotukuvauksen mukainen luonne tuntuu omalta, no, tietysti kissakohtaisia eroja on, ja siis birmathan ovat kauniita kuin mitkä. Nyt olisi taas mahdollisuus kissaan, aiempaakin kokemusta on, ei kuitenkaan pitkäkarvaisista tai puolipitkäkarvaisista mirreistä.
    Mietin tuota turkkia. Mitä käytännössä tarkoittaa puolipitkän, tässä tapauksessa birman turkin hoitaminen? Sotkeutuuko turkki ja takapuoli hyyskässä ja kulkeutuuko tavaraa residenssin muihin huoneisiin? Pesetkö usein kissaa?
    Tässäkin on varmasti kissakohtaisia eroja, mutta kiitos jos ehdit kertoa omasta kokemuksestasi! :)

    1. Moikka! Kiitos, Birma on oikein kaunis rotu ja luonne on mitä kultaisin ja usein vastaa kuvausta :)
      Puolipitkäkarvainen kissa tarkoittaa sitä, että yksittäinen karva on pitkä, mutta turkista puuttuu paksu aluskarva tai se on hyvin vähäistä, joka pitkäkarvaisilla kissoilta sitten löytyy. Meidän leikkaamattomien narttukissojen turkinhoito on melko helppoa. Harjausta se toki vaatii ja karvaa irtoaa kissasta paljon, mutta en ole huomannut, että kovin paljon enempää kuin normaalista kotikissasta. Karva on pitkää ja siksi saattaa vaikuttaa siltä, että sitä olisi enemmän lattioilla.
      Nämä tytöt ovat hoitaneet turkkiaan itse niin hyvin, että se ei takkuunnu ja käytännössä pidän turkkia arjessa puhtaana sekä 2,5 v äidillä että 6 kk pennulla harjaamalla. Olen kuitenkin huomannut, että leikkaamattomien kollien turkki rasvoittuu helpommin ja se myös vaatii sitten sitä säännöllistä pesua ja päivittäistä harjausta. Leikatuista en valitettavasti osaa sanoa, sillä omakohtaista kokemusta ei ole, enkä myöskään osaa sanoa kuinka kissan ikä vaikuttaa rasvoittumiseen ja takkuuntumiseen. Kannattaa kysyä asiaa muiltakin kasvattajilta, jos mahdollisesti sopiva pentue löytyy ja asia mietityttää vielä :)
      Joskus takapuoli sotkeentuu ja varsinkaan pennut eivät välttämättä huomaa tai häiriinny jos vessasta jää ylimääräistä tavaraa peräkarvoihin. Tämä on kuitenkin tosi harvinaista, ehkä max kerran kuussa tapahtuvaa (vanhemmalla kissalla ei näinkään usein) eli en pitäisi Birmaa erityisen sottaisena siinä suhteessa. Hyvä ja luotettava kasvattaja opettaa pennut sisäsiisteiksi, eikä kissan kuulu tehdä tai tuoda jätöksiä vessan ulkopuolelle, mutta välillä toista joutuu vähän auttamaan kun on jäänyt karvoihin kiinni ja kissa ei pääse siitä itse eroon.
      Kissakohtaisia eroja toki on ja kannattaa kysellä pentueen vanhemmista näistä asioista myös jos päädyt Birman tai muun pidempikarvaisen rodun etsintään :)

  3. Kiitos! Jatkan miettimistä, birma on hieno kissa! :)